Päättöluokan puhe kympillä.
Sanskun osuus:
Hyvä juhlayleisö, on tullut hetki, jota olemme kauan kaiva[n]neet. Uskomme myös, että te olette tätä hetkeä odottaneet, tai ainakin jotkut teistä. Tätä päivää on odotettu jo kauan, jotkut jopa yksitoista vuotta ja jotkut vuoden. Vuodessakin ehtii tapahtua paljon, ja vielä enemmän yhdessätoista vuodessa. Emme ehkä ole saaneet mitään näkyvää jälkeä tänne aikaiseksi, mutta jäämme varmasti monen mieleen. Meistä ehkä sanotaan "Se oli se suurin luokka ja kauhean äänekäs. Ne vaan metelöivät ja riehuivat koko ajan, eivätkä koskaan olleet tunneilla..."
Vaikka me annettiin itsestämme sellainen kuva, että vain riehutaan ja metelöidään koko ajan, löytyy meistäkin se vakava ja kiltti puoli, vaikkei sitä aivan heti uskoisi. Mutta silloinkin, kun se näytettiin, niin vain harvoin ja hyvin harkitussa seurassa. Kati ja Pirkko tuntevat kuitenkin tuon toisen puolen myös.
Kun koulu alkoi syksyllä, olin varma, ettei olisi kannattanutkaan tulla, koska luokka oli niin iso ja metelöivä. Ajattelin, ettei tästä voi seurata mitään muuta kuin huonoa. Loppuen lopuksi, jos jotain pahaa, miksei jotain hyvääkin? Ja tässä tapauksessa hyvää, koska meidän luokka sai minutkin puhumaan. Olin koko yläasteen ajan hiljaisessa luokassa, eikä kukaan oikein puhunut siellä, kun ei ollut pakko - ja ehkä uskalluskaan ei riittänyt.
Lisäopetuksessa minun oli kuitenkin pakko alkaa puhua, jos en tahtonut istua yksin nurkassa. Sain muutenkin rohkeutta lisää sanoa suoraan, toisaalta joskus taisin sanoa turhan suoraan. Lisäopetus saattoi tuntua joidenkin mielestä hukkaan heitetyltä vuodelta minun kohdalla, niin se ei ollut. Sain puuttuvan rohkeuden takaisin, nostettua numeroita ja tutustuttua paremmin ihmisiin, joiden kanssa olin käynyt samoilla tunneilla koko yläasteen, mutta en tiennyt heistä mitään. Nimen ja iän, ainakin suunnilleen, siihen ne tiedot jäikin, ja iästäkään en ollut aivan varma. Jos minulta kysyttäisiin nyt, että tulisinko vielä toisen kerran lisäopetukseen syksyllä, vastaisin kieltävästi. Olen iloinen, että minulla oli juuri tämä luokka, eikä viime vuoden tai ensi syksyn ryhmää. He eivät ehkä olisi saaneet niin näkyvää muutosta minussa aikaan, kuin nyt. Nyt viimeisenä päivänä täällä, voin myöntää, että juuri tämän luokan ansiosta puhun enemmän ja uskallan väittää enemmän vastaan kuin ennen.
Elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja vaikka olisikin, jokaisessa ruusussa on piikkejä - ihan pieniäkin. Mikään ruusu ei ole piikitön, emme myöskään me.
Olemme lintsanneet, pitäneet meteliä, käyttäytyneet huonosti, laiskotelleet ja jättäneet läksyt tekemättä. Opettajille olemme aiheuttaneet ylimääräisiä harmaita hiuksia, mutta sehän näyttääkin sopivan monelle teistä.
Jokaiselle ihmiselle pitää antaa mahdollisuus näyttää olevansa hyvä ihminen ja jokaisella pitää olla uusi mahdollisuus, jos kerran menee pieleen, niin mitä sitten? Kerranhan täällä vain eletään, eikä se todista sitä, että se ihminen tekisi aina samoja virheitä, eikä onnistuisi missään. Jokainen ihminen tekee virheitä joskus ja veikkaan, että täällä ei ole yhtäkään ihmistä joka ei olisi niitä koskaan tehnyt. Virheiden perusteella ei saisi arvostella ihmistä, eikä kaikella huonolla, mitä siinä ihmisessä näkee.
Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää ja kaikkien pitäisi oppia näkemään se. Meillä jokaisella - tai ainakin melkein, on sellainen kuori, joka saattaa näyttää muiden mielestä siltä, kuin tämä ihminen olisi jollain lailla huonompi tai ei välitä mistään. Epäilen, että täällä ei ole yhtäkään ihmistä, joka ei antaisi itsestään toisenlaista kuvaa kuin oikeasti on, koska jokainen tahtoo välttää sen, että näyttäisi jollekin, millainen ihminen on oikeasti - riippuen seurasta.
Rodan osuus:
Muutaman tunnin päästä olemme kesälomalla, emmekä enää palaa tänne - ainakaan opiskelun puitteissa. Käymään korkeintaan, mutta tuskin sitäkään kauhean usein tulee harrastettua. Tämä koulu jää nyt meidän lisäopetuslaisten historiaan. Seuraava vaihe ja elämä odottavat meitä tekemään seuraavan siirron. Olemme jo isoja ihmisiä ja lennämme pian kotoakin pois, vaikka se saattaisi tuntua aikaiselta, ei siitä saa tuomita. Antakaa kaikki tuki ja usko nuorellenne.
Lopuksi, ennen kesälaitumille lähtöä, tahdomme kiittää joitakin ihmisiä. Ensinnäkin Katia ja Pirkkoa on hyvä kiittää mukavasta vuodesta, samoin meidän koko tiimiä ja opiskelijoita, joita on ollut muutamia. Kiitämme myös kaikkia enemmän ja vähemmän harmaahiuksisia.
Hyvää kesää kaikille. Pitäkää itsenne ihmisinä.
[Sanskun oma lisäys;
Eli tämä on Ruskiksen pisin puhe koko historiassa, mikä on aika hieno saavutus! :D
Puheen kirjoittamisesta menee kaikki kiitos ja kunnia Sanskulle, mutta ulkoasun lopullinen eli, tämä versio on muutaman muokkauksen jäljiltä ja useamman kuin Sanskun suusta. Eli ei aivan kaikki kiitos ja kunnia sittenkään Sanskulle, vaan myös niille, jotka olivat tekemässä tästä sellaisen version, kuin se nyt on. Kiitos.
Ja olen itse asiassa aika ylpeä tuosta, ikinä en ole puhetta kirjoittanut, joten... Sietääkin olla. *hymy*]